Mansikkamäki

02.03.2010: Päivitystä!

Hei taasen kaikki!

Kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan, vaikka se ei siltä olekaan tuntunut vähään aikaan; lumesta ja pakkasesta ollaan saatu nauttia täysin siemauksin moneen talveen!  

Tulin vaan tänne ilmoittelemaan, että vetäydyn keikkatauolle joksikin aikaa, todennäköisesti siihen asti, kunnes on uutta musiikkia jossain muodossa tuloillaan! Jotkut faneista on ehkä ihmetelleetkin kun ei ole mitään kuulunut mistään. Viime syksy ja loppuvuosi tehtiin käytännössä katsoen kaikki keikat, joita tarjolla oli ja tammikuisen reissun jälkeen päätös hengähdystauosta tuntui hyvältä ajatukselta. Saatan joissain muissa yhteyksissä aina silloin tällöin näkyä jossain tai käydä vetäsemässä laulun tai pari, mutta omalta osalta keikkojen suhteen ollaan siis tauolla. Bändin poikia varmaan näätte joissain muissakin kokoonpanoissa, niinku tähänkin asti, jos oikein kova ikävä tulee :) Katsotaan vielä myös, saisko Valvojat- levyltä jonkun uuden rallin soimaan radioaalloille.. Ehkä.

Lähden taas tämän (maalis)kuun lopussa reissaamaan, ehkä ideoitakin keräilemään ja palaan sitten kun Suomessa jo koivut kukkii.

Siihen asti, kunnes jotain taas alkaa viriämään, palaamme asiaan! Haleja ja rutistuksia kaikki ihanat siellä! <3

Rakkaudella: Katri ja bändin poppoo! 



« Takaisin
» Arkisto

© 2009 www.katriylander.fi / Sony Music Entertainment (Finland) Oy