Katri Ylander
Katri Ylander nousi koko kansan suureksi suosikiksi vuoden 2005 Idols-kilpailusta.
Kevään
2006 Katri valmisteli kolmella eri studiolla kaikessa rauhassa
debyyttialbumiaan yhdessä Suomen eturivin tuottajien kanssa. Biisien
takaa löytyy tuottajat Jukka Backlund ja Aku Sinivalo, Vuoden 2005
Emma-patsaalla palkittu vuoden tuottaja Jukka Immonen sekä kultasormi
Patric Sarin. Sävellyksiään ja sanoituksiaan debyyttialbumille antoivat
mm. Anssi Kela, Stella-yhtye ja Lasse "Lemonator" Kurki, jonka kynästä
syntyi albumin isoimmaksi hitiksi noussut 'Mansikkamäki'.
Herkkä,
tunteikas mutta samalla voimakas ensilevy julkaistiin 14.kesäkuuta
2006. Se nousi suoraan ilmestymisviikollaan listalla sijalle 3. "Onko
Vielä Aikaa?"-single nousi Radio Top20-listan ykköseksi ja albumi
viihtyi vakaasti Top5:ssä koko kesä- ja heinäkuun.
Marraskuussa
2006 albumi ylitti 15.000 myyntirajan, ja Katri liikuttui saatuaan
käteensä lämminhenkisessä tilaisuudessa kultalevyn olohuoneensa
seinälle.
Kolmas single albumilta oli Stella-yhtyeen poikien
käsialaa oleva "Vuorollaan". Tammikuussa Katri oli ehdolla
Emma-gaalassa "Vuoden Naisartisti" ja "Vuoden
Debyyttialbumi"-sarjoissa. Pohjoismaiden NRJ Radio Awards-gaalassa
Katri voitti "Vuoden Kotimainen Naisartisti"-sarjan, kuten myös
Suosikki-lehden Grand Prix-äänestyksen.
"Aamuaurinkoon"
single vietiin radioihin jo alkukeväästä, mutta ehkä
kesähenkisyydestään johtuen, se nostettiin soittolistoille keskellä
kesähelteitä. Kappale oli mm.Radio Novan kesän soitetuin kappale.
Kakkoslevyä
aloitettiin valmistella tuottaja Riku Mattilan johdolla jo keväällä, ja
viimeiset äänitykset tehtiin syyskuussa. Levyä tuottivat myös Jukka
Backlund ja Aku Sinivalo. "Kaikki nämä sanat" oli ujon, mutta samalla
vahvaksi naisartistiksi kasvaneen Katrin toinen levy, joka julkaistiin
31.10.2007 ja on myynyt tähän mennessä huikeat yli 25.000kpl.
Pitkän
keikkaperiodin jälkeen vuorossa oli jälleen "artistin studioarki", eli
uuden pitkäsoiton valmistelu. Useamman demosession jälkeen alkoi uusi
värikkäämpi ja monipuolisempi levy saada muotonsa. Legendaarisen
Finnvoxin savupiipusta nousi myötämielinen savu, kun tuottaja Arto
Tuunelan valvonnassa syntyi kolmas albumi "Valvojat", jonka ensimmäinen
singlelohkaisu "Maailman ihanin", nousi yhdeksi kesän 2009
soitetuimmista kappaleista.
|